tiistai, 16. heinäkuu 2013

Uudet tuulet.

Tämän blogin kirjoitukset on siirretty tänne: http://mitapuuaat.blogspot.fi/ :)

torstai, 21. maaliskuu 2013

Arjen pyöritystä.

Arki on vallannut meidänkin perheen ja vähän erilainen arki tällä kertaa. Pojat aloitti viime viikolla päiväkodin. Kovin montaa päivää eivät siellä ole ehtineet olla kun on ollu vapaapäiviä ja pojat ehti jo olla kipeenäkin. Isoveikka oli viime viikolla kuumeessa ja pienemmällä oli flunssaa. Päiväkodissa on kuitenkin menny tosi hyvin. Meiän reippaat pojat <3.

Viime sunnuntaina vietettiin poikien yhteissynttäreitä vaikkei pienempi ihan vuotta vielä olekaan (13.4 vasta). Pojat tykkäsi lahjoista ja herkuista tosi paljon.

Isoveikan 2v neuvolassa tuli mitat 14kg ja 90cm. Mitta oli noin mitta, koska poika ei ollut kovin suostuvainen mittaukseen :P Puheterapeutin yhteystiedot saatiin, mutta epäilen suuresti, ettei sinne mitään aikaa vielä noin pienelle saa. Palloa osasi heittää ja palapelejäkin teki parin palan verran kunnes käänsi palapelialustan rampiksi ja ajeli autoilla siitä :D.

Pikkuveikan hammaslääkärikäyntikin meni hyvin. Käytiin näyttämässä kahta pientä hammasta ja hammaslääkäri meinasi ettei uusia olisi vielä tulossa hetkeen. Mutta hyvinhän tuo syö samaa ruokaa kuin me muutkin :).

 

Adalmis ja pojjaat 2v ja 11kk

torstai, 28. helmikuu 2013

Tättärää!

Vau, toinen kirjoitus saman kuukauden sisällä. Hurraa :D

Pikkuveikalla oli neuvola viime viikolla ja siellä oli kaikki hyvin. Painoa oli 9,7kg ja pituutta 73,9cm. Päänympäryksen käyrä oli tällä kertaa suorassa. Mutta vähäistä kasvu on ollut nyt jo jonkun aikaa. Terkkari selitti sitä sillä, että pää on aluksi ollu iso niin siksi se ei kasva sitten niin paljon kerrallaan. Uusia hampaita ootellaan kovasti. Eka hammaslääkärikäynti on parin viikon päästä. Tänään saatiin rokotteet tutkimusklinikalla ja olihan pienimies aika surkeena. Vasen jalka oli tosi kipee ja täysin "käyttökelvoton". Siihen jos edes ihan vähän koski niin kauhea itku tuli :( Ja kuumettakin oli 38,2. Pieni raasu. Isoveikalle ei oo koskaan tullu mitään oireita mistään niin olin aika surkeena itekin kun toinen oli niin kipee.

Pojat aloittavat ensi viikon jälkeen päivähoidon ja isoveikka täyttää ens viikolla 2v. Ihan järkkyä miten aika kuluu näin nopeesti :o. Ihan liian nopeesti jos multa kysytään.

Isoveikalta ei vieläkään mitään kunnon puhetta tule, mutta osaa se Ipadia käyttää. Laittaa Netflixistä Carsit ja Late lampaat pyörimään ja pelailee Kapun metsää. Että silleen :D. Ei siis tarvi olla huolissaan että olis ihan pönttö vaikkei puhetta tuukaan. Tajuaa yllättävänkin paljon :P Lähes päivittäin tulee hetkiä, että oon ihan hoomoilasena, että miten se voi tajuta tuonkin asian. Yks päivä se voiteli mulle leivät vaikkei ollut sitä koskaan tehnyt, nähnyt vaan vierestä.

Vauvauinnin perheryhmässä ollaan käyty nyt jo viime syksystä. Pikkuveikka menee pienuudessaan ihan pokkana altaassa ja sukelluksetkin sujuu, mutta isoveikan kanssa on jo ollut aika paljon tekemistä ettei liikaa jännittäisi. Hirveesti ollaan tsempattu ja annettu positiivista palautetta kun uskaltaa hypätä altaaseen reunalta. Joka kerta ollaan myös ennen uintivuoroa käyty pienten altaassa, jossa on saanut totutella veteen. Selkeesti nämä on auttanu ja nykyään menee altaan reunalle nauraen ja hyppää jo tosi pitkällekin sieltä. Seuraava askel on sitten, että hyppäisi seisaaltaan kun nyt hyppää istualtaan. Mutta pikkuhiljaa :)

Seuraavaksi sitten kuulumisia 2v neuvolasta ja hammashoitolakeikasta.

 

Adalmis ja pojat pian 2v ja 11kk

sunnuntai, 3. helmikuu 2013

Arjen hulinaa.

Pitkä aika vierähtänyt edellisestä postauksesta. Arki vienyt mennessään :) Pojat kasvaa kohisten ja pian alkaa ihan erilainen arki. Tällä hetkellä minä olen jo töissä ja pian myös isäkuukausi on lopuillaan ja mieskin palailee työelämään. Pojat aloittavat sitten päivähoidon.

Isoveikka täyttää ensi kuussa 2v. Hui. Miten aika voi kulua näin nopeasti. Ja pikkuveikkakin pian jo vuoden. Pikkuveikka seisoo hienosti ilman tukea, konttailee kaikkialle ja tekee pahojaan. Pojat ovat keksineet kaikkea pientä hassua hommaa myös keskenään. Välillä ei voi kun katsoa hymyillen vierestä ja ihmetellä mikä mahtaa poikia naurattaa. Selvästi ovat veljeksiä ja omaavat jonkun erikoisen yhteyden.

Pikkuveikan 10kk neuvola on runsaan viikon kuluttua. Sitten voi kirjottaa uusia mittoja. Melko pyöreäposkisia poikia meillä on vaikka olivatkin vatsataudissa ja tuntui, että se näkyi heti poskien kaventumisena. Muuten ollaan onneksi oltu terveitä. Itse olin ykätaudissa tällä viikolla, mutta mitään muuta meillä ei ole jyllännyt. Saapa nähdä mitä sitten tulee kun lähdetään päiväkotielämään. Toivottavasti pojat ei sairastaisi ihan hirveästi.

Tällä hetkellä päivät täyttyvät naurusta, muksahduksista, taaperon höpötyksestä ja maailman ihmettelemisestä :)


-Adalmis ja pojat pian 1v11kk ja 10kk

sunnuntai, 23. syyskuu 2012

Aika lentää kuin siivillä...

Miten luulin ihan, että olin elokuussa kirjotellut tänne, mutta enpä näköjään ollukaan :P Nytpä siis parin kuukauden kuulumiset kerralla. Otsikon mukaisesti aika todellakin lentää. Viikot ja kuukaudet vilisee silmissä ja syksykin alkaa olla jo aika pitkällä. Muutama kirpakka aamukin jo ollut. Mutta kaunista alkaa olla kun aurinko paistaa ja puissa on ihanat värit.

Isommalla pojalla on alkanut hirveä uhma, joka kohdistuu pääosin minuun. Isäänsä ei uhmaa niinkään paljon. Johtunee varmaan siitä, että minä täällä päivät oot sen kanssa ja isänsä töissä. Isi on paljon kivempi sitten kun sitä näkee vaan muutaman tunnin päivässä :>. 1,5 v neuvolassa käytiin viime viikolla. Siellä oli kaikki ok. Puhuttiin tästä omasta tahdosta ja kuinka se on vanhemmalle vaativaa. Myönnetään, että on tällä viikolla ollut kyllä huumori muutamat kerrat lopussa kun kymmenettä kertaa kiellät samasta asiasta ja joka kerta lapsi vetää tuhannen raivarit kun ei saa tahtomaansa läpi. Ehkä se loppuu sitten joskus parikymppisenä :P. Pojan mitat neuvolassa olivat 12,8kg ja 85,2 cm. Normaalisti kasvaa ja reippaaksi pojaksi kehuttiin. Puheesta lääkäri sanoi, että 2v neuvolassa sitä sitten mietitään jos ei siihen mennessä oo alkanut. Ite luulen, että se tulee sitten ihan yhtäkkiä jossain vaiheessa. Töissäkin tuntui usein, että just 1,5v -2v välillä lapset ihan yhtäkkiä oppi puhumaan ja sanoja tuli sitten kuin sieniä sateella. Viikonlopun aikana saattoi tulla muutama kymmenen sanaa lisää vaikka edellisellä viikolla oli ollu vain pari sanaa käytössä.

Pikkuveikalla oli 5kk neuvola ja sielläkin oli kaikki ok. Painoa oli 7,2kg ja pituutta 67,1 cm (4kk 7,1kg ja 65cm). Käyrissä oli pieni notkahdus, mutta on kuulemma normaalia täysimetetyllä vauvalla. Saatiin vielä lupa jatkaa pelkällä maidolla ja katotaan sitten seuraavassa neuvolassa kiinteiden alotusta. Pieniä maistiaisia kuitenkin on jo annettu. On saanut itsekseen omin sormin laitella suuhun mm. parsakaalia ja maissinaksuja. Myös karjalanpiirakka ja ruisleipä maistuivat :). Pieni ihminen oli ihan filareissa kun sai itse syödä ja kun vielä pääsi isoveikan viereen istumaan ruokapöytään niin olihan polleana. On se niin iso jo. Liikkumistakin harjoittelee jo kovasti. Kohta noita ei pitele enää mikään :>

Mukavia syyspäiviä!

Adalmis ja  pojat 1v 6,5kk ja 5kk 1vko